Hyppää sisältöön

Lastensuojelun järjestämisessä käänne – hyvinvointialueet täyttivät lain velvoitteet aikaisempaa paremmin

Julkaisuajankohta 10.6.2025 0.01
Tyyppi:Uutinen

THL seuraa puolivuosittain lastensuojelun järjestämisen onnistumista hyvinvointialueilla käsittelyaikojen ja henkilöstömitoituksen toteutumisessa. Vuodesta 2021 jatkunut viivästyminen palvelutarpeiden arviointien valmistumisessa on nyt selvästi vähentynyt.

”Olemme pitkään odottaneet hyviä uutisia lastensuojelusta, koska hyvinvointialueuudistus mahdollistaa lastensuojelun ja lapsiperheiden palveluiden järjestämisen tarkoituksenmukaisemmin. On hienoa, että lastensuojelussa tehty pitkäjänteinen kehittämis- ja panostustyö näkyy myös tilastoissa’’, sanoo THL:n kehittämispäällikkö Johanna Hedman.

Palvelutarpeen tai erityistä tukea tarvitsevan lapsen palvelutarpeen arviointia koskevien määräaikojen toteutuminen. Kuvan sisällöstä on kerrottu sivun tekstissä.

Palvelutarpeen arviointien viivästykset vähenivät vihdoin

Koko maassa 89 prosenttia palvelutarpeen arvioinneista valmistui alle kolmessa kuukaudessa. Puoli vuotta sitten osuus oli 80 prosenttia. 

Käänne parempaan suuntaan on selkeä kolmen vuoden seurantakauden ajan jatkuneen huonontumisen jälkeen. 

”Hyvinvointialueilla on selvästi havahduttu epäkohtaan ja ryhdytty toimin”, kertoo THL:n kehittämispäällikkö Martta Forsell

Palvelutarpeen arvioinnin on valmistuttava kolmen kuukauden aikana, jos lapsella arvioidaan lastensuojelun tarvetta tai lapsi on erityisen tuen tarpeessa. Vireille tulevien lastensuojeluasioiden mahdollinen kiireellisyys arvioidaan kuitenkin välittömästi. 

”Uudet luvut eivät vielä takaa, että lasten ja perheiden asiat hoidetaan parhaalla mahdollisella tavalla, mutta tärkeä tieto on, että lasten tilanteet saadaan arvioitua lakisääteisessä aikataulussa. Se mahdollistaa toivottavasti myös oikea-aikaiset palvelut. Voi olla, että järjestäytymisen ja suunnittelun ajanjakso hyvinvointialueilla on nyt päättynyt, ja jatkossa voimme odottaa hyviä uutisia myös vaikeammissa kysymyksissä”, Hedman pohtii.

Viivadiagrammilla kuvataan lastensuojeluasiana tai erityistä tukea tarvitsevan lapsen asiassa vireille tulleiden palvelutarpeen arviointien käsittelyaikojen toteutumista. Kuvan sisältöä on avattu sivun tekstissä.
Lastensuojeluasiana tai erityistä tukea tarvitsevan lapsen asiassa vireille tulleiden palvelutarpeen arviointien käsittelyaikojen toteutuminen, %.

Lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden keskimääräinen asiakasmäärä väheni 

Lastensuojelun sosiaalityöntekijällä oli keskimäärin asiakkaana 26 lasta lokakuussa 2024. Huhtikuussa vastaava luku oli 28. Laskennassa on huomioitu vain lastensuojelun alle 18-vuotiaiden asiakkaiden määrä, joten sosiaalityöntekijöillä voi olla lisäksi myös muita asiakkaita, joilla ei ole lastensuojelun tarvetta.  

Positiivisesta kehityksestä huolimatta laissa määritelty enimmäisasiakasmäärä ylittyy valtaosalla hyvinvointialueista. Vain neljällä hyvinvointialueella – Etelä-Karjalassa, Pohjois-Karjalassa, Kainuussa ja Keski-Suomessa – sekä Helsingissä lakisääteinen asiakasmäärä ei ylittynyt.

Pylväsdiagrammissa kuvataan lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden asiakaskeskiarvon ja lakisääteisen enimmäisasiakasmäärän ylittävien työntekijöiden osuutta. Kuvan sisältö on kuvattu sivun tekstissä.
Lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden asiakaskeskiarvon ja lakisääteisen enimmäisasiakasmäärän ylittävien työntekijöiden osuus. Lastensuojelun henkilöstömitoitusta tiukennettiin vuoden 2024 alussa niin, että yhdellä sosiaalityöntekijällä voi olla asiakkaana enintään 30 lasta. Aiemmin luku oli 35.

Viidennestä (20 %) lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden tehtävistä hoiti ns. sijaispätevä sosiaalityöntekijä. Osuus pysyi syksyn 2024 tasolla. Lakia sosiaalihuollon ammattihenkilöistä muutettiin 1.1.2025 alkaen sitten, että sijaispätevien sosiaalityöntekijöiden kelpoisuusvaatimuksia väljennettiin.

Suurimmat parannukset heikoimmilla alueilla

Puoli vuotta sitten Pohjanmaalla ja Päijät-Hämeessä vain puolet palvelutarpeen arvioinneista valmistui lain määräajoissa. Nyt ajoissa valmistui kolme neljästä palvelutarpeenarvioinnista.

Puoli vuotta sitten samoilla alueilla yli puolella lastensuojelun sosiaalityöntekijöistä ylittyi myös lakisääteinen asiakasmäärä, nyt ylitystenkin osuus on puolittunut Pohjanmaalla ja Päijät-Hämeessä. 

Myös muun muassa Vantaa-Keravalla ja Keski-Suomessa käsittelyajat ylittyvät selvästi harvemmin kuin vuosi sitten. 

Pirkanmaa, Satakunta ja Keski-Pohjanmaa taas ovat onnistuneet vähentämään lastensuojelun sosiaalityöntekijän keskimääräisen asiakasmäärän puolessa vuodessa reilusta 30 asiakkaasta vain reiluun 20 asiakkaaseen. Muutokset on saatu pääosin työtehtäväjärjestelyin, esimerkiksi lisäämällä yhdennettyä työtä lastensuojelun sosiaalityön ja sosiaalihuoltolain mukaisen lapsiperhesosiaalityön välillä. 

Henkilömitoitus ja käsittelyaikojen toteutuminen ovat asioita, joita valvontaviranomaiset ovat seuranneet ja puutteista on annettu ratkaisuja mm. Pirkanmaalle, Satakunnalle ja Keski-Suomelle.

”Hyvästä suunnasta huolimatta tuloksiin on hyvä suhtautua pienellä varauksella. Hyvinvointialueiden on mahdollista optimoida omia lukujaan organisoimalla työ siten, että se näyttäytyy tilastoissa todellisuutta myönteisempänä. Uskomme kuitenkin THL:ssä, että hyvinvointialueet ovat halunneet panostaa lasten suojeluun tekemällä pitkäjänteisiä muutoksia, jotka vähentävät lastensuojelun järjestämisen painetta tulevaisuudessa lapsen edun näkökulma edellä”, Forsell toteaa.

Karttakuvassa kuvataan lastensuojeluasioiden käsittelyyä lainmukaisten aikarajojen ja asiakasmäärien raameissa eri alueilla keväällä 2025. Sisältöä on avattu tarkemmin sivun tekstissä.

Lähteet

Lastensuojelun käsittelyajat 1.10.2024–31.3.2025 -tilasto
Lastensuojelun sosiaalityön henkilöstömitoitus huhtikuussa 2025 -tilasto

Aiheesta lisää

Yhä harvempi lastensuojeluilmoitus johtaa lastensuojelun asiakkuuteen

Lisätiedot

Johanna Hedman (lastensuojelun kehittäminen) 
kehittämispäällikkö  
puh. 029 524 7194
[email protected]

Martta Forsell (tilastoluvut) 
kehittämispäällikkö
puh. 029 524 7974
[email protected]

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaminen Lapset, nuoret ja perheet Pääsivusto Sote-palvelujen johtaminen Tiedonhallinta sosiaali- ja terveysalalla lastensuojelu sostiedonhallinta tilastouutinen tutkimusohjelma2sote